Menu

Perseeseen paneminen tuhmat tarinat

perseeseen paneminen tuhmat tarinat

Panin häntä edestä kovaa niin syvälle kuin ikinä pääsin. Vein kädet pakaroiden alle, levitin sitä kautta pillua lisää ja nostin persettä parempaan kulmaan, jotta olen varmasti niin syvällä kuin voin vaan olla. Painoin kroppani lähemmäs, otin hiuksista napakan otteen ja keskityin panemaan K: Kun olin aikani pannut K: Hän tuli päälleni, ohjasi kaluni sisäänsä ja aloitti kiimaisen ratsastuksen. Koitin malttaa mieleni, siirsin käteni pakaroille ja nautin siitä, kun K hyppi päälläni.

Huomasin kuitenkin ottavani välillä lantiosta otteen ja panevani häntä alhaaltapäin. Kävin taistelua mieleni kanssa, että sain maltin pidettyä ja nautin vain ratsastukseta.

Levitin pakaroita ja upotin itseni takaapäin hänen pilluunsa. Vein käteni hänen vartalonsa alle, jotta sain hänestä kunnon otteen ja aloin panemaan voimakkaasti ja intohimoisesti häntä tästä asennosta. Vein käteni hänen kaulalleen ja pidin hallitsevan otteen ja kysyin kiihottiko häntä tunne olla melkein tuntemattoman miehen alla avuttomana ja käytettävänä. K vastasi sen kiihottavan häntä kovin ja pillun litinä vahvisti tämän äärimmäisen vahvasti.

Käänsin hänet selälleen, nuolin ja sormetin taas pillua, jotta sain sen roiskimaan. Upotin itseni uudelleen sisään, otin jaloista kiinni ja panin niin lujaa kuin ikinä pystyin. Jatkoin tätä niin kauan, kunnes tunsin olevani lähellä ja vedin itseni ulos. Otin kumin pois, asetuin K: Runkkasin itseäni voimakkaasti, pyysin K: Hänen odottava ilmeensä kertoi, että hän halusi saada spermakuorrutuksen ja minun kiimani lisääntyi.

Runkkasin itseäni raivokkaasti kunnes vihdoin tulin voimakkaasti syöksyen ja koko kroppa täristen hänen vatsalleen ja rinnoilleen. Hieroin vielä loputkin spermat munastani hänen vartalolleen ja siirryin viereen tasaamaan hengitystäni. K haukkoi happeaan myös vieressäni ja oli virneistä päätelleen oikein tyytyväinen. Rupesimme keskustelemaan aika laajalla skaalalla eri asioista ja tutustuimme toisiimme nyt myös näin normaalimmin.

Keskustelu jatkui aika pitkään ja utelinkin, että paljonkohan kello mahtaa olla, sillä ajantajuni oli kadonnut täysin. Työnsin sormeni sisään ja kaluni heräsi samantien myös eloon uudellen. Sormetin häntä ensin sivusta, käänsin vatsalleen, nuolin ja otin kumin esiin. Painoin itseni edestäpäin sisään ja kullini tunsi kaiken vielä paremmin, sillä oli hiukan herkkänä edellisestä sessiosta. Voimaikkain ja tunnustelevin työstöin nautin tuossa asennossa aika pitkään, kunnes oli pakko toteuttaa mieleeni tullut ajatus.

Korkeus oli juuri sopiva ja se mikä minua tuossa kiehtoi vielä entisestään niin vieressä oleva peili oli juuri oikealla kohtaa, että pystyin siitä näkemään myös sivuprofiilista sen, kun uppoan hänen sisäänsä.

Läpsin pakaroita nyt hiukan voimakkaammin, otin lantiosta tiukan otteen ja tikkasin takaapäin voimalla niin, että kassini hakkasivat läiskien K: Siirryimme takaisin sängylle niin, että K oli edessäni selällään ja pystyin painamaan taas pääni hänen jalkoväliinsä. Ei aikaakaan taas kun sormeni pumppasivat mehuja pitkin lakanoita.

Painoin uudelleen itseni edestäpäin sisään ja otin hänet rajusti. Jatkoin panemista niin kauan, kunnes piti haukata hiukan lisää happea ja sillä välil K tuli sängyn reunalle imemään munaani. Nautin suihinotosta silmät kiinni tasaillen hengitystäni ja avasin silmäni, jotta pystyin näkemään tuon intohimoisen suihinoton.

Kurotin ottamaan kumin, asettelin sen paikalleen ja pyysin K: Hän kyykkäsi kyrvälläni kiimaisesti ja kuinka hyvältä se näytti ja tuntuikaan. Läpsin hänen pakaroitaan ja kehotin häntä jatkamaan juuri sillä tavalla millä nyt kaluni päällä pomppikaan.

K jatkoi, kovensi tahtia ja teki kaikkensa, mutta jossain kohtaa reidet väsyivät ja ohjasin hänet sängylle selälleen. Annoin lisää voimakkaita iskuja avokämmenellä pakaroille, sillä hän tuntui ottavan niitä vastaan oikein mielellään. Voimalla sisään ja lantiosta kiinni. Panin rajusti häntä takaapäin ja pakarat punoittivat upeasti edessäni. Tämän jälkeen nuolin vielä kertaalleen tuota todella käytettyä pillua, kunnes upotin itseni sisään ja varmistin sen että se oli varmasti puhki nussittu.

Otin kunnollisen asennon ja kulman, panin lujaa ja voimalla edestä niin kauan kunnes laukesin pillun puristaessa kaluani koko matkalta. Vetäydyin ulos ja sormetin vielä kertaalleen tuosta pillusta mehut pihalle, jonka jälkeen K kiemurtelikin edessä siihen malliin, että hän tunsi varmasti pillunsa kunnolla käytetyksi. Laitoin vielä illalla kotiin päästyäni K: Hän kertoi myös nauttineensa ja olonsa olevan todella nussittu.

Sänky oli myös kuulemma sen verran märkä, että hän joutui vielä hetken odottamaan ennen kuin pääsisi nukkumaan. Kerroin alkaneeni luonnostelemaan tarinaa, jotta saisin siitä sitten mahdollisimman todenmukaisen. Laitoin tarinan hänelle etukäteen tarkastettavaksi ja sain hyväksyvän vastauksen tekstistä. K kehui tekstiä ja sanoi sen olevan totuudenmukainen niinkuin sen pitikin olla. By Herra X klo 2. Aikataulujen kanssa on ollut kuitenkin hiukan haasteita, mutta olemme päässeet kuitenkin sopivin väliajoin harrastamaan ihanan estotonta seksiä yhdessä.

Vedin housuni hitaasti alas nilkkoihin ja kaivoin kyrpäni esiin. Kiusoittelin kuitenkin vain hieromalla sitä pillua vasten, mutten upottanut sitä heti sisään. Hän koitti työntää itseään taaksepäin, jotta kaluni uppoasi sisään. Jatkoin kuitenkin härnäämistä ja hieroin kaluani pillunhuulilla, jotka valuivat kiimanesteitä.

Upotin itseäni tosi vähän sisään ja kysyin, että tätäkö hän on ikävöinyt? Sain vastaukseksi, että on ja huomasin, kuinka malttamattomana J odotti sitä, että saisi sen jo sisäänsä.

Yhdellä työnnöllä työnsin kyrpäni syvälle sisään ja J voihkaisi. Kaluni oli aivan kastunut tuohon ihanan märkään ja paksuun nesteeseen. Märkä ja tiukka pillu munassani tuntui taivaallisen hyvältä.

Panin häntä vain pienen hetken, jonka aikana vedin samalla housujeni vyön pois. Vetäydyin ulos, riisuin housuni kokonaan pois ja otin vyön kunnolla käteeni. Menin taaksepäin, asettelin J: Vedin vyön takaisin ylös ja piiskaisin häntä myös toiselle pakaralle. Kovensin iskuja hiljalleen, jonka johdosta pakarat rupesivat punoittamaan kiihottavasti.

J otti iskut vastaan selvästi nauttien ja alistuen. Tämä oli eräänlainen rangaistus siitä, että emme olleet päässeet hetkeen näkemään, mutta eihän tämä miltään rangaistukselta tuntunut kummastakaan. Vyöllä piiskaamisen edetessä huomasin J: Heitin vyön pois kädestäni, annoin vielä avokämmenellä noille pakaroille sopivan napakoita iskuja ja ihailin tuota näkyä edessäni.

Siirsin stringejä uudelleen sivuun, jotta pääsin hieromaan ja sormettamaan pillua. Siirsin pillusta valuvia nesteitä pepulle ja hetken kuluttua upotinkin molempiin reikiin yhden sormen.

Hitaasti ja varovaisemmin aloittaen sormetin molempia reikiä samaan aikaan. Upotin kyrpäni hitaasti kiusoitellen pilluun ja nussin J: Kaluni oli taas aivan märkä noista kiimanesteistä, joita levitin  samalla pepulle. Sormetin ja nuolin persettä hetken aikaan, kunnes se tuntui siltä, että se oli valmis ottamaan kaluni sisään.

Vedin kyrpäni ulos pillusta ja rupesin upottamaan sitä hiljalleen peppuun. J tuntui ottavan oikein antaumuksella sen pyllyynsä ja hetken kuluttua paninkin häntä jo todella lujaa peppuun.

Tämä oli myös osa sitä rangaistusta, jonka olin J: Hän voihki nautinnosta ja tahti vain koveni entisestään. Yllätyin kuinka "kevyellä" lämmityksellä hän otti sitä noin hyvin ja innokkaasti sisäänsä.

Panin entistä lujempaa, läpsin punoittavia pakaroita lisää ja lisää. Huomasin, kuinka hän oli kaivannut tätä ja kysyinkin välillä häneltä, että oliko hänellä ollut tätä jo ikävä. Tiesin vastauksen, mutta minua kiihotti kuulla se, kun hän sanoi sen voihkinnan keskeltä ääneen, että ON. Nautin tästä peppupanosta pitkään, vaihtelin välillä tahtia kiusoittelevammaksi, otin itseni ulos sisältä ja upotin uudelleen sisään. Kyrpäni, mieleni ja koko kehoni nautti tästä todella suuresti.

Hän otti sen käteensä ja upotti sen syvälle suuhunsa hetkessä. Juuri hänen perseessään ollut kyrpä oli nyt hänen suussaan ja tämäkin ajatus kiihotti minua lisää. Se lisää seksiin ihanaa irstautta ja on asia mitä ei jokainen nainen suostu edes tekemään. Hän imi minua kiihkeästi, kiusoitteli välillä kielellä terskaani, nuoli kyrpäni vartta ja upotti sen taas uudelleen syvälle kurkkuunsa. Huomasin taas nauttivani ja nojaavani taaksepäin. Käteni olivat myös jälleen tutusti löytäneet hänen päänsä päälle ja annoin välillä tahtia kunnolla.

Kyrpäni oli aivan kovana ja J: Pyysin hänen nousta ylös ja tulemaan päälleni. Kun hän meni sängyn reunalle niin ohjastin hänet tulemaan päälleni juuri, niin kuin mieleni teki.

Menin lähemmäksi sängyn reunaa, jolloin J jäi ulkopuolelle ja näin ollein pystyi kyykkäämään kyrpäni päällä hyvin. J tuli alemmas ja ohjasin kaluni hänen perseeseen. Hitaasti kyrpäni upposi  uudelleen sisään ja J aloitti kiihkeän ratsastuksen.

Tässä asennossa näki myös todella upeasti sen miten upposin syvälle sisään ja kuinka innokkaasti J hyppi päälläni. Läpsin pakaroita, otin niistä otteen ja ihailin tuota näkymää kiimaisesti. Nautimme tästä asennosta pitkään ja antaumuksella, kunnes J: Pyysin hänet polvilleen eteeni ja ottamaan uudelleen suihin.

Jälleen hän otti juuri perseessään olleen kyrvän ahnaasti ja himokkaasti suuhunsa. Samalla, kun J imi minua niin mietin seuraavaa asentoa, jossa panisin häntä taas peppuun.

Ohjasin hänet sängylle selälleen ja aloin nuolemaan pillua. Hyvin nopeasti kuitenkin siirryin nuolemaan peppua. Upotin myös sormeni sinne ja painoin J: Asettauduin hänen eteensä ja painoin itseni perseeseen edestä. Otin jaloista otteen ja kiusoitellen työnsin itseäni sisään, kunnes painoin vartaloni hänen päälleen ja uppouduin syvälle perseeseen. J voihki allani nautinnollisin äänin. Olisin voinut tulla tähän asentoon vaikka samantien, mutta halusin pitkittää nautintoa ja nauttia kaikesta vielä pidempään ennen kuin laukeaisin.

Hetken kuluttua siirryin taas nuolemaan hänen peppuaan, josta siirryin hyväilemään pillua ja klitorista. Nuolin niitä molempia nopeasti saaden J: Jatkoin ja kiihdytin tahtia, painoin tutusti kaksi sormeani sisään ja hyväilin voimakkain ottein hänen pilluaan.

Pillu oli todella märkä ja litisi edessäni, jonka seurauksena pumppasin sitä voimalla ja laitoin hänet squirttaamaan. Upotin itseni edestäpäin todella märkään ja juuri squirtanneeseen pilluun. Panin lujaa ja levitin jalat kunnolla levälleen. Otin molemmilla käsillä kurkulta kuristusotteen, vapautin toisen käden kurkulta vain siirtääkseni sen repimään hiuksia ja läpsimään kasvoja vuorotellen. Nautin tunteesta, kun kyrpäni upposi tuohon märkään pilluun, jonka nesteet kastelivat koko kyrpäni ja litisi pitkin kassejanikin.

Siirryin taas hetkeksi nuolemaan ja sormettamaan pillua saaden sen taas squirttamaan runsaasti. Tämän jälkeen painoin itseni uudelleen edestä sisään ja työnsin kyrpääni voimakkaasti syvälle pilluun.

Nyrkkini painuivat patjaan, kun otin asennon jossa pystyin työntämään itseäni mahdollisimman lujaa ja voimakkaasti hänen sisäänsä. Kun pääsin kunnolla sisään ja vauhtiin niin käteni kietoutuivat J: Peppu oli hyvin lämmennyt aiemmasta ja kesti rajumpaakin panemista, joten en säästellyt vauhdissa enkä työntöjen voimassa vaan nautin tuosta perseestä täysillä.

Lujan panemisen seurauksena laukesin voimakkaasti syvälle perseeseen. Makoilimme ja juttelimme pitkään, jonka jälkeen J siirtyi suihkuun. Hän tuli viereeni takaisin makoilemaan ja hetken juteltuamme hän sanoi, että häntä väsyttää. Nappasin hänet lusikkaan ottaen tiukan otteen kaulalta, hieroen hänen pakaroitaan ja kysyin, että väsyttääkö.

Siirsin käteni jalkoväliin ja huomasin sen olevan jälleen aivan märkä. Kyrpäni ponnahti innokkaana pystyyn, jolloin hieroin sitä kiusoittelevasti pillua vasten. Kauaa en malttanut kiusata vaan upotin itseni sisään. Pitkin työnnöin panin J: Etsin sopivaa kulmaa, otin lantiosta otteen ja kiihdytin tahtia. Läpsin ylempänä olevaa pakaraa samalla, kun kyrpäni upposi kerta toisensa jälkeen tuohon valuvan märkään pilluun. Pysyin sisällä, painoin vartalollaan J: Panin lujaa ja määrätietoisesti pitäen J: Vein käteni sivusta hänen kropan alle ja siitä hivutin sen pillulle.

Hieroin kädelläni klitorista, jatkoin panemista ja hieroin klittaa lujemmin. Keskityin täysin vain siihen, että J tulisi allani kohta voimakkaasti. Kuului kovempi voihkaisu ja kyrpäni tunsi kuinka tuo pillu sykki ja puristi sitä lauetessaan.

Käännyin uudelleen lusikkaan ja panin J: Hetken kuluttua käänsin hänet selälleen ja siirryin nuolemaan häntä hetkeksi ennen kuin painuin hänen sisään edestä. Otin jalat käsivarsilleni ja painoin itseni eteenpäin. J oli allani avuttomana ja pillu oli täydellisesti tarjolla minulle. Suutelin häntä, annoin hellän avarin kasvoille ja otin tukasta tiukan otteen. Suutelimme samalla, kun revin hänen tukkaansa ja jossain kohtaa J: Kiihdytin tahtia ja nautin täysin tuosta märästä pillusta joka litisi allani.

J voihki lujaa ja kertoi, kuinka hyvältä asento tuntui. Työnsin itseäni voimalla pitkin vedoin syvälle pilluun, hengitykseni kiihtyi ja spermat syöksyivät kyrvästäni pilluun. Kävimme vuorotellen suihkussa, menimme sänkyyn makoilemaan ja jatkoimme keskustelua, kunnes nukahdimme molemmat.

Aamulla heräsin, kun J sanoi minulle: Upotin sormeni sisään ja kaluni heräsi jälleen eloon, kun tunsin kuinka märkä hän oli. Sormetin häntä hetken, hieroin kulliani ja työnnyin kiusoitellen sisään. Pillu tuntui kaikesta kosteudestaan huolimatta todella tiukalta ja teki alkuun hiukan kipeää työntyä sisään, sillä kyrpäni oli edellisen illan sessioista todella hellänä. Harrastimme kiihkeää aamuseksiä lusikassa, takaa ja edestä. Kyrpäni oli sen verran herkkä, että minun oli pakko lopettaa paneminen, vaikka se tuntui taivaallisen hyvältä.

Jatkoin klitoriksen kiusoittelua niin kauan, että J lopulta vihdoin tuli edessäni. En kyennyt enää panemaan, mutta J otti minulta vielä suihin ja runkkasi, jolloin laukesin ja heräsin uuteen päivään todella mielekkäässä olotilassa.

Laukesin voimalla ja koko kroppani värisi vielä pitkään orgasmin jälkeen. By Herra X klo 5. Eräs innokas parikymppinen nainen oli bongannut minun seuranhakuilmoitukseni eräältä seksiaiheiselta foorumilta. Hän kertoi minulle, että oli jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut alistumisesta ja BDSM-maailmasta. Hän kuvaili myös minulle, mitä haluaisi minun mahdolliseti tekevän hänelle ja kertoi itsestään hiukan. Viesti oli mielenkiintoinen, joten vastasin hänelle ja kyselin hänen kokemuksiaan alistumisesta ja yleisesti seksistä.

Sähköpostiviestien määrä lisääntyi ja viestien sisältö muuttui entistä avoimemmaksi ja rivommaksi. Tämä kiihotti minua todella kovasti ja mietin mielessäni, että tuossa nartussa voisi olla oikeasti potentiaalia. Ainakin innokkuus ja halu kokea jotain uutta, rajumpaa ja sitä mitä minä tykkään toteuttaa vaikutti olevan kohdallaan. Kävimme todella kattavasti ja yksityiskohtaisesti läpi erilaisia asioita, joita mahdollisesti toteuttasimme, joissa kokeilisimme rajoja ja joita emme tekisi lainkaan.

Mieltymykset, intressit ja kaikki alkoivat olla tarpeeksi hyvin tiedossa, joten rupesimme suunnittelemaan tapaamista. Tälläkin kertaa tapaamisen suhteen oli omat haasteensa ja tämäkin tapaaminen venähti paljon pidemmälle, mitä alunperin kuvittelin. Silti ajatus tuosta innokkaasta nuoresta naisesta käsittelyssäni kutkutti mieltäni sen verran kovin, että päätin olla luovuttamatta tämän suhteen.

Onnekseni myös toinen osapuoli oli samoilla linjoilla ja tapaaminen ei peruuntunut, vaikkakin se venähti useamman kuukauden päähän. Vihdoin ja viimein saimme sovittua päivämäärän, joka näytti vahvasti siltä, että se tulisi toteutumaan.

Heräsin tähän päivään ja ystäväni, joka oli ollut luonani kyläilemässä, teki lähtöään. Avasin sähköpostin ja siellä olikin saapunut jo viesti "Eli siis minne tuun" , johon vastasin ilmoittamalla osoitteeni. Sovimme aikataulun, rupesin tekemään päivän askareet alta pois ja valmistauduin tapaamiseen. Ovisummeri soi ja avasin alaoven siitä, sekä asuntoni oven valmiiksi. Hetken kuluttua tämä nainen, jolle voidaan nyt tässä kohtaa tekstiä keksiä nimi K, niin kuin kissa, saapui ovelleni ja ohjasin hänet sisään.

Hän riisui kenkänsä ja esittelin itseni hänelle. Hänellä oli ihanan huorahtava meikki ja hänen ulkonäkönsä soveltui tälläiseen leikkiin täydellisesti. Sopimuksemme mukaan hän siirtyi eteisestä suoraan wc: Hetken kuluttua kuului, kun ovi aukesi ja korkokenkien kopina tuli kohti olohuonetta.

Istuin sohvalla ja näky sai minut aivan kiimaan. Tämä oli juuri sellaista, kuin olin sen kerennyt kuvittelemaan ja tapahtui nyt vihdoin kaiken säädön jälkeen juuri sellaisena, kuin olimme sopineet. K tuli minua kohti pukeutuneena yli polven meneviin nahkasaappaisiin, mustaan ihoa myötäilevään toppiin, joka korosti hänen rintojen muotoa upeasti ja pieneen, sekä tiukkaan nahkahameeseen. Kun hän saapui lähemmäs, pyysin häntä polvistumaan eteeni.

Otin vieressä olevan kaulapannan käteeni ja pyysin K: Tässä kohtaa huomasin hänen olemuksestaan ja hengityksestään pienen jännityksen ja kysyinkin häneltä, että jännittikö häntä. Vastaus oli odotettava ja hän kertoi, että hiukan jännittää. Rauhoittelin kuitenkin tilannetta ja sanoin, että se kuuluu asiaan. Näky kuinka tuo narttu oli nyt jo nöyränä edessäni perse pystyssä nahkahameessaan ja saappaissaan kiihotti minua todella kovasti.

Pyysin häntä painamaan kasvot lattiaan ja paljastin nahkaisen hameen alta seksikkään perseen, jota verhoili pienet punaiset stringit. Sen enempää empimättä annoin pakaralle ensimmäisen iskun avokämmenestä ja näin rupesin läpsimään noita pakaroita enemmän.

Hetken läpsimisen jälkeen kysyin häneltä, että kiihottiko tämä häntä. Hän vastasi, että kyllä ja siirsinkin sormen hieromaan hänen jalkoväliään stringien läpi. Samalla läpsin edelleen hänen pakaroitaan ja kuuntelin, kuinka hänen hengityksensä kiihtyi.

Kiiman pystyi aistimaan ilmassa. Nousin ylös sohvalta ja komensin K: Saavuimme sängyn eteen, jolloin otin tukasta tiukan otteen ja samalla pyysin häntä nousemaan ylös. Vein hänet sängyn reunalle, ohjasin hänet ylös sänkyyn ja asetin hänet kontilleen perse pystyyn eteeni. Jatkoin perseen läpsimistä ja jalkovälin hieromista. Keskityin jalkovälin hierontaan ja siirsin stringejä pois edestä paljastaen sieltä kauniin kiimaisen pillun. Hieroin pillua ja kiusoitellen upotin yhden sormen sisään.

Kiusasin hetken, hieroin toisella kädellä pakaraa ja valmistauduin sormettamaan häntä kovemmin. Työnsin sormeni syvemmälle ja rupesin sormettamaan häntä lujaa, sillä tiesin hänen syttyvän siitä.

Ääntely paljasti sen myös todella nopeasti, että tästä hän nauttii, kun pillua käsitellään kovaa ja rajusti. Upotin toisen sormen myös sisään ja jatkoin rajua sormettamista. Siirsin stringit takaisin peittämään tuon märän pillun, pyysin K: Läpsin sillä ja avokämmenillä tuota persettä, ja hetken kuluttua se punoittikin jo todella kiihottavasti.

K myös tuntui nauttivan tästä kovin ja nosti perseensä aina uudelleen pystyyn, kun se iskujen voimasta välillä pääsi laskemaan. Menin lähemmäs, vedin hänen kätensä selän taakse ja sidoin ne nahkaisilla kahleilla. Otin myös suupallon, asetin sen hänen suulleen ja kiristin paikalleen. Aina kun vyö iski niin kuului kiimainen voihkaus ja pakaralle jäi ihanan punainen jälki. Annoin vyöstä kokoajan vain kovempia iskuja ja yllätyin, kuinka hyvin tuo omien puheidensa mukaan niin kokematon narttu otti ne vastaan.

Menin sängylle, otin kurkusta otteen ja työnsin sormet hänen pilluunsa. Huomasin tuon piiskaussession saaneen hänet entistä märemmäksi ja upotin kaksi sormeani sisään. Aloitin rajun sormetuksen ja pidin häntä otteessani kurkusta pitäen samalla, kun hän ei pysynyt paikallaan kiimassa, vaan liikkui levottomasti otteessani. Välillä annoin lisää avokämmentä pakaroille ja kerroin, kuinka ihanan tuhma narttu hän oli.

K ei ollut väärässä siinä, että tulisi kiihottumaan tälläisestä käsittelystä paljon, sillä sen huomasi hänen jatkuvasti lisääntyvästä kiimastaan, ääntelystä ja muutenkin olemuksesta, joka muuttui aina vain janoavammaksi. Minua kiehtoi myös todella suuresti tuo näky noin antautuvasta ja kiimaisesta lutkasta edessäni ja kerroin tämän myös K: Irrotin kahleet toisistaan ja vapautin K: Siirryin sängyn reunalle istumaan, K tuli jalkoväliini ja riisuin häneltä topin pois.

Alta paljastui valkoiset rintaliivit, jotka peittivät todella upeita ja isoja rintoja. Puristelin niitä käsilläni ja katselin kuinka hyvältä ne näyttivätkään.

Hieroin toisella kädellä hänen rintojaan, toisella kasvoja. Annoin myös kasvoille ensimmäisen iskun avokämmenellä tässä kohtaa ja kerroin, että hän on nyt minun narttuni. Käänsin hänet sängylle selälleen, otin mukavan asennon ja rupesin sormettamaan lujaa. Tästä hän nautti taas täysin rinnoin ja pyysin hänen puristelemaan rintojaan samalla, kun sormetan. Kaksi sormeani upposi kovaan tahtiin syvälle pilluun ja kiiman pystyi huomaamaan niin voihkinnasta, huokailusta, pillun litinästä, kuin myös tuosta todella märästä tunteesta sormissani.

Aloin pumppaamaan sormia sisällä ja voihkinta voimistui "oi oi oi" kuului suupallon peittämän suun alta ja ei aikaakaan, kun hän roiski lakanoille voimakkaasti. Jatkoin pumppaamista ja tällä tavoin lakanat olivat märät kauttaaltaan jo tässä vaiheessa sessiota.

Vedin ja ohjasin hänet polvilleen lattialle, jonka jälkeen otin häneltä myös suupallon pois suusta, kun samalla avasin housuni. Laskin housuni, otin kyrpäni esiin sieltä ja ohjasin sen K: Hän otti kyrpäni suuhunsa innokkaasti ja kovasti imien.

Hänen ihanan isot huulensa olivat kyrpäni ympärillä ja imivät ahnaasti. Otin päästä kiinni ja ohjasin häntä ottamaan syvemmälle, vaikka olimmekin puhuneet siitä, ettei K: Häntä kuitenkin kiinnosti asia ja hän halusi kovasti oppia myös sen taidon, joten nyt annoin hänelle siihen mahdollisuuden.

Kakominen kävi, kuola valui ja silmät vuotivat, kun K otti kyrpääni niin syvälle suuhunsa ja kurkkuunsa, kuin vain koskaan pystyi. Täysin kokematon hän ei kuitenkaan ollut, tai sitten hänen oksennusrefleksinsä ei muuten ole kovin herkkä, sillä paremmin se sujui mitä olisin puheiden perusteella osannut odottaa. Ihanan paljon kuolaa oli tässä myös mukana, joka tuntuu aina imiessä kyrvän ympärillä todella hyvältä. Annoin hänen imeä minua omaan tahtiinsa, välillä annoin hiuksista ja päästä pitäen vauhtia ja ohjasin syvempään.

Pikkuhiljaa huomasin, että hän jo omin avuin otti sitä huomattavasti syvemmälle, mitä alkuun. Nostin hänet ylös, pyysin menemään jälleen sänkyyn kontilleen ja pyllistämään siinä reunalla. Sormetin häntä takaapäin ja minun oli pakko myös saada maistaa tuota valuvaa pillua. Painoin pääni pilluun ja nuolin sitä hetken, mutten kuitenkaan kauaa, sillä tämä nainen oli sanonut, ettei ole koskaan nuolemisesta niinkään välittänyt, vaan kovasta sormettamisesta ja panemisesta enemmän.

Kuitenkin nuoleminenkin tuntui lisäävän kiimaa ja hän ei meinannut pysyä paikallaan. Otin pöydältä kumin, asettelin sen paikalleen ja asettelin kyrpäni pillun suulle. K selvästi käänsi vielä katseensa varmistaakseen, että kumi oli paikallaan.

Painoin itseni sisään, otin lantiosta kiinni ja rupesin panemaan häntä syvälle. K oli todella hyvässä asennossa perse pitkällä ja pääsin panemaan tästä asennosta ihanan lujaa ja syvälle. Panin takaa, revin hiuksista, jolloin K nosti selkäänsä notkolle.

Välillä läpsin persettä, jolloin se nousi upeasti tarjolle enemmän pystyyn. Panin lujaa ja voimalla häntä takaapäin, nauttien samalla tuosta näystä edessäni. Siirryimme sänkyyn niin, että K meni sängylle selälleen. Menin hänen eteensä ja painoin itseni sisään edestäpäin. Otin reisistä kiinni ja venytin ne niin ylös kun sain ja työnsin itseni syvälle sisään.

Panin häntä tässä asennossa voimakkain työnnöin samalla ihaillen isoja rintoja, jotka heiluivat panemisen tahtiin. Käteni menivät hänen kaulalleen ja kuristin häntä toisella kädellä samalla kun jatkoin panemista. Vaihtelin kulmaa ja otetta, jolloin välillä käteni repi hänen hiuksiaan ja välillä molemmat kädet kuristivat K: Otin lisää liukkaria, jota levitin pepulle ja pitkin kaluni vartta.

Levitin pakaroita ja ohjasin kyrpäni perseelle. Upotin itseni voimakkaasti, mutta tunnustelen tuohon kiimaiseen perseeseen, joka ottikin sitä sisään todella ahnaasti. Hetken tunnustelun jälkeen painoin vartaloni aivan kiinni U: Aloin kiihdyttämään tahtia, otin tiukan otteen U: U voihki edessäni ja sanoi: Kerroin sen tuntuvan juuri siltä, kuin olin muistellut ja se kiihotti minua todella kovasti.

Perse puristi ihanasti kyrpääni, joka upposi uudelleen ja uudelleen syvälle sisään. Halusin tuntea tuon tunteen vielä voimakkaammin, joka mieleeni oli tullut kerta toisensa jälkeen ja ohjasin U: Lisäsin lisää liukkaria ja upotin itseni takaapäin hänen pieneen, mutta pyöreään ja treenattuun perseeseensä.

Juuri nyt näkymä ja tunne oli täydellisesti se, mitä olin muistellutkin. Sanoin tämän myös U: U oli edessäni ihanan antauvana ja alistuneena.

Otin tiukan otteen lantiolta ja panin häntä lujaa takaapäin. Otin tilanteesta kaiken ilon irti ja jatkoin tästä nauttimista pidempään. Hieroin lisää liukuvoidetta pepulle ja tappiin, jonka jälkeen aloin varovasti sovittamaan sitä U: Tappi oli aika kookas, joten työnsin sitä milli milliltä hitaasti sisään samalla, kun tutkin U: Vaikka olin juuri pannut häntä rajusti perseeseen, niin se tuntui todella tiukalta, mutta tappikin upposi vihdoin juurta myöten sisään.

Tämän jälkeen otin käsi- ja nilkkakahleet esiin, jotka sidoin ranteisin ja nilkkoihin. Otin vyön käteen ja aloin piiskaamaan tuota tarjolla olevaa persettä. U voihki edessä ja selvästi nautti tästäkin, sillä olimmehan puhuneet sitomisesta ja piiskaamisesta moneen otteeseen.

Siirryin hänen eteensä istumaan, otin päästä ja hiuksista tukevan otteen, jonka jälkeen painoin hetki sitten hänen perseessä olleen kaluni kyselemättä suuhun. U totteli ja alkoi imemään sitä ahnaasti. Annoin tukasta tahtia ja ohjailin häntä ottamaan munani lujemmin ja syvemmin suuhunsa. Panin häntä voimakkaasti suuhun, jolloin kuola valui pitkin poskia ja silmät vuotivat kiihottavasti.

Kyrpäni oli todella kovana ja olisin voinut nauttia tästä imusta vaikka kuinka pitkään. Mielessäni kuitenkin pyöri kaikenlaiset ajatukset ja nousin ylös sängyltä. Seisoin sängyn reunalle ja ihailin näkymää, kun U oli sidottuna, alistuvana ja avuttomana edessäni. Levitin liukkaria kyrvälleni ja runkkailin samalla, kun katselin tuota näkymää. Läpsin persettä lisää avarilla ja vedin U: Painoin kaluni pillun huulille ja upotin sen sisään. Tappi perseessä teki tuosta jo muutenkin tiukasta pillusta entistä ahtaamman.

Otin tukevan otteen lantiolta ja panin U: Hän voihki nautinnosta edessäni, kun kyrpä lypsi tuota märkää, mutta todella tiukkaa pillua kovaan tahtiin. Käteni ei pysynyt kurissa, vaan peppu sai lisää voimakkaita iskuja avokämmenestäni. Otin hiuksista tiukan otteen, vedin U: Haukoin happeani kiimassa, irrotin U: U otti munani suuhunsa ja imi sitä taas ahnaasti minun ohjaillessa häntä täysin.

Ohjasin hänet selälleen sänkyyn, painoin pääni jalkoväliin. Nousin ylös ja upotin kaluni tuohon juuri squirtanneeseen pilluun. Panin häntä edestäpäin nauttien pillun puristuksesta ja U: Edestäpäin pannessa näin taas upeasti, kun U hymyili ja virnuili edessäni nauttien kaikesta saamastaan huomiosta.

Hitaasti vetäen sain tapin vihdoin ulos tuosta tiukasta pyllystä. Hieroin liukuvoidetta kalulleni ja perseelle ja upotin itseni taas takaapäin peppuun. Laskeuduin alas ja painoin itseäni niin syvälle, kuin ikinä pääsin. Jatkoin kovaa ja kiihkeää panemista takaapäin nauttien U: Hymähdin vain hiukan, mutta jatkoin edelleen samaan tapaan takaapäin panemista. Hetken kuluttua U sanoi uudelleen "Voitko ottaa mut edestä, jooko".

Otin tiukemman otteen ja pidin hänet allani, mutta hetken kuluttua käänsin hänet toisinpäin. Nuolin peppua hetken ja upotin itseni sisään edestäpäin peppuun, niinkuin U oli toivonut. Otin jaloista tiukan otteen ja panin häntä edestä todella lujaa perseeseen. Vielä kertaalleen käänsin U: Panin häntä voimalla takaapäin ja tunsin olevani lähellä. Hetken kuluttua laukesin voimalla ja raukeana hänen perseeseensä.

U kääntyi ympäri ja virnuili edessäni. Pyysin häntä siirtymään hiukan, jotta pääsin itsekkin ottamaan hyvän asennon, tasamaan hengitystä ja nauttimaan tuosta raukeasta olosta hänen vierellään. Hän myös sanoi pitäneensä tästä tapaamisesta paljon, mutta sanoi myös, että saa nähdä mikä fiilis hänellä on muutaman päivän jälkeen. Juttelimme hetken, mutta minun oli pakattava tavarani ja lähdettävä liikenteeseen, sillä minulla oli jo aiemmin sovittuja menoja odottamassa. Lähtiessämme baarista katsahdin meitä vastapäätä istuneeseen noin vuotiaaseen hehkeään, tummahiuksiseen naiseen, joka vinkkasi minulle silmää.

Pistihän se vähän hymyilemään. Lähdimme kävellen kohti Kaisan asuntoa, sillä hän asui melko lähellä keskustaa. Saavuttuamme perille Kaisa pyysi rohkeasti sisään. Kaisan asunnosta näki heti, että siellä asui nainen, sillä sisustukseen oli panostettu huomattavasti. Kauniit vaaleat verhot; taulut, joiden visuaalinen anti oli suorastaan hätkähdyttävä ja muut pienet lukuisat ja persoonalliset yksityiskohdat tekivät asunnosta erittäin kodikkaan ja lämpöisen tuntuisen.

Naurahdin vähän ja sanoinkin: Kyllähän niitä sitten vielä ehtii haalia, tuumasin. Istuimme vierekkäin sohvalla ja joimme Kaisan tarjoamia siidereitä. Huomasin, miten Kaisa katsoi minua tavallista pidempään, syvälle silmiini, sieluni sopukoihin, hymyili viekoittelevasti ja kyseli samalla niitä näitä.

Siemailin välillä juomaani ja vastailin esitettyihin kysymyksiin, kun Kaisa sanoi vähän yllättäen: Lasse Lehtisen ääni kuului vienosti taustalla: Teillä on 30 sekuntia yhteistä aikaa. Tilanteen rauhoituttua katsoimme toisiamme pitkään sanomatta sanaakaan. Hetken kuluttua tunsinkin Kaisan pehmeät huulet omiani vasten. Aluksi suutelimme varovaisen kiihkeästi ja hyväilimme hellästi toisiamme vaatteiden läpi, kunnes tunsin, miten Kaisan käsi hivuttautui kaulaltani alemmas ja alemmas.

Tunsin kiihottuvani ja housuissani alkoi teltanpystytystalkoot. Riisuimme päällysvaatteet pois ja suutelimme intohimoisesti. Kaisalla oli seksikäs alusasu, mustat stay-upit ja mustat pitsiset pöksyt. Hänen rintansa olivat juuri sopivan täydellisen kokoiset. Eivät liian pienet, mutta eivät myöskään liian isot lollot. Ne olivat sellaiset täyteläiset ja terhakkaat, mielestäni juuri täydelliset. Tuumin itsekseni, että noiden alla ei kyllä kynä pysy, tissit kuin raketit.

Kaisalla oli yhä korkokengät jalassa, ja tämäkin pieni yksityiskohta sai minut entisestään kiihottumaan. Tein niin kuin hän käski. Riisuin karviskuvioidut alushousuni samettipäällysteiselle makuuhuoneen tuolille. Olin siis Kaisan sängyssä nelinkontin pylly pystyssä. Äkkiä tunsin kovan läimäytyksen pyllylläni. Kaisa antoi vielä muutaman napakan iskun avokämmenellä pepulleni, ikään kuin lämmitellääkseen sitä tulevaa koitosta varten.

Eikä aikaakaan kun ensimmäinen raipanisku osui vasempaan pakaraani ja toinen oikeaan. Levitin hieman jalkojani, nostin persettäni mahdollisimman esille ja selän taivutin mahdollisimman kaarelle. Takapuoleni oli niin tarjottimella kuin ikinä vaan olla voi.

Kaisa sanoi, että saisin vähän piiskaa pepulleni. Tunsin oloni erittäin kiihottuneeksi. Hän jatkoi raipaniskujen antamista, aluksi hiljaa ja varovaisesti, sitten vähän kovempaa ja kovempaa. Kaisa piti välillä pieniä taukoja ja silitti raipalla pakaroitani, kiveksiäni ja penistäni. Hän eteni varsin rauhallisesti ja turhia kiirehtimättä. Välillä Kaisa tuli eteeni ja pyysi minua nuolemaan rintojaan. Nuolin ja imin varovasti nännejä, jotka olivatkin jo valmiiksi kovat.

Ymmärsin, että Kaisa todella nautti siitä, mitä nyt tapahtui. Ja kyllä minäkin nautin. Siinä nelinkontin ollessa oli jotain todella kiihottavaa. Olin tavallaan Kaisan armoilla. Kaisa hyväili välillä käsillään penistäni, joka sojottikin täydessä pituudessaan ilmoittaen näin olevansa jo valmis tositoimiin. Slap, kuului vain, kuinka raippa iski pakaroihini. Iskujen voimakkuus voimistui ja voimistui. Joka iskulla vartaloni värähti ja päästin suustani pienen ynähdyksen.

Kaisa käski levittää jalkojani entisestään ja tottelin häntä. Seuraavat iskut tulivatkin sitten suoraan persereiälleni ja kiputuntemus oli aivan toista luokkaa kuin pyllynposkisivallukset. Siinä vaiheessa voihkin jo huomattavan äänekkäästi ja Kaisa kehottikin minua olemaan hiljempaa, etteivät naapurit kuulisi.

Raipaniskut voimistuivat yhä ja tunsin, kuinka pyllyposkeni suorastaan hehkuivat punaisina. Sitten Kaisa haki pehmustetut käsiraudat ja lukitsi käteni niillä sängyn päätyyn ja sanoi nauraen, että en pääsisi enää karkuun. Vessasta hän haki kaksi pyykkipoikaa, jotka hän laittoi molempiin nänneihini. Voihkin voimakkaasti, sillä pyykkipojat todellakin sattuivat kovasti. Vähän hammasta purren sopersin: Seuraavaksi tunsin, miten Kaisan sormet hivelivät kiveksiäni ja penistäni, jota hän aina välillä hyväili ja runkkasi ihanasti, välillä hellästi, välillä rajummin.

Tunsin, miten Kaisan sormi alkoi hyväillä varovasti pyllyreikäni ympärillä ja hetken päästä hän työnsikin sormensa hitaasti syvälle anukseeni. Hän kysyi, että tykkäsinkö siitä ja minä nyökkäsin. Kaisa työnsi varovasti sormeaan yhä syvemmälle pyllyyni.

Itse vaikeroin pyykkipoikien aiheuttamasta kivusta, mutta toisaalta nautin kovasti siitä, miten Kaisa hyväili persereikääni.

Äkkiä tunsin jotain kylmää valuvan pyllyvakooni ja totesin sen olevan jonkin sortin liukuvoidetta. Kaisa voiteli pyllyreikäni huolellisesti, välillä yhdellä sormella, välillä kahdella sormella.

Kysyin vähän ihmetellen, että: Onko sulla joku vyödildo kaapissa vai? Itse asiassa kiihotuin kovasti ajatuksesta, mutta ennen kuin ehdin asiaa enempää miettiä, hän tuli naamani eteeni ja käski mua imemään dildoa. Aukasin suuni ja imin pientä dildoa Kaisan toiveiden mukaisesti. Sain pakaroilleni pari todella voimakasta iskua, varsinkin persereikääni kohdistui muutama todella pahantuntuinen ja napakka isku. Pyllyni laski väkisinkin joka iskulla, sillä en voinut millään pitää sitä enää paikallaan.

Samalla ääneni hieman värisi ja voihkin ja uikutin kärsivästi. Pyllyni oli laskenut täysin vaakatasoon, sillä raippa oli todellakin tehnyt tehtävänsä. Kaisa totesi tyynen rauhallisesi: Yhä syvemmälle ja syvemmälle. Hän kysyi, että tykkäsinkö ja minä nyökyttelin ja voihkin. Kaisa työnteli dildoa edestakaisin ja aina välillä läpsi minun jo valmiiksi punaisia pyllyposkiani sekä runkkasi jykevästi seisovaa kulliani.

Voi luoja, kuinka irstaalta ja ihanalta se tuntuikaan. Aina välillä Kaisa sanoi minusta jotain vähän halventavaa, joka kiihotti minua entisestään. Lopulta Kaisa veti dildon pois pyllystäni ja poisti onneksi pyykkipojat nänneistäni, sillä ne olivatkin jo erittäin erittäin arat. Sitten hän pyysi minua menemään lattialle sohvan eteen kontalleen. Kaisa riisui yläosansa ja mustat pitsiset pikkupöksynsä ja kävi sohvalle istumaan jalat levällään.

Hän nojasi sopivasti taaksepäin ja työnsi lantiotaan eteenpäin levittäen samalla jalkansa äärimmilleen. Voi luoja, mikä näky edessäni olikaan.

perseeseen paneminen tuhmat tarinat

2 thoughts on “Perseeseen paneminen tuhmat tarinat”

  1. perseeseen paneminen tuhmat tarinat says:

    -

  2. perseeseen paneminen tuhmat tarinat says:

    -

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *